Ihanaa vihdoinkin päästä kirjoittelemaan tänne kunnolla. Mulla tosiaan alkoi siis kakkosvuosi lukiossa. Ekana päivänä oli lähinnä tervetuloa kouluun ja jotain uusista roskiksista. Tokana päivänä sitten alkoi jo ihan tavallinen opiskelu.
Kaikki oli sinänsä jo ihan tuttua. Luokat, ihmiset ja opettajat. Kiva oli nähdä vanhoja kavereita ja uusia ykkösiäkin. Tässä jaksossa mulla on ruotsia, matikkaa, uskontoa, liikkaa, ranskaa ja enkkua kahden eri kurssin muodossa. Olin siis valinnut jonkun enkun syventävän, mutta se oli kuulemma niin abikurssi, että opettajat suositteli vasta ensi vuodelle. Otin sitten sen tilalle itsenäisesti enkun vitoskurssin ja luokkaopetuksena käyn nelosta.
Mä en ollut ajatellut käydä mitään kursseja itsenäisesti, oletin vain ettei musta olisi siihen. Mutta sitten mulle tulikin kaksi hyppytuntia, niin päätin ottaa niille tekemistä ja enkku oli oikeastaan ainoa aine, jota harkitsin. Meidän koulu kai suositteleekin että jonkun kävisi itsenäisenä. Ihan kivasti lähtenyt. Luin jo sen kurssiin kuuluvan vapaavalintaisen romaanin ja nyt pitäisi hankkia opettajalta ohjeet siihen, mitä siitä pitää tehdä. Tehtävissä olen edennyt jo kakkoskappaleeseen ja yhtä kielioppiasiaakin kokeilin ennen kuin alkoi laiskottamaan. Kurssiin kuuluu lisäksi vielä jotain kuunteluita, yo-vihko ja jokin kirjoitustehtävä. Nekin pitää vielä selvittää opettajalta, mutta ei mulla ainakaan vielä mitään paniikkia sen suhteen. Mutta totesin nyt, että itsenäisiä kursseja ei kannata pelätä. Toki on pitänyt panostaa enemmän niihin kirjan tehtäviinkin kun opettaja tarkastaa ne kunnolla, mutta ei sekään mitenkään kamalaa ole ollut, ja ainahan sitä saa tehdä virheitä. Koe sitten on meillä ainakin periaatteessa itsenäisten päivänä, mutta halutessani saan luultavasti sovittua sen ihan koeviikollekin.
Kakkosen kohokohta on varmaankin vanhojen tanssit. Meidän koulussa on jonkun verran enemmän tyttöjä kun poikia ja nyt on ollut kova kilpailu pareista. Itselläni on jo pari, yksi kaveri. Melkein kaikilla kavereillakin on, yhtä tai kahta lukuun ottamatta. Itsekin tosin olin pariton vielä viikko sitten. Se oli aika kauheaa, kun kaikki painosti, että kohta loppuu pojat. Sen jälkeen ainakin kaksi kaveria saaneet parit myös. Niitä on pitänyt välkillä suostutella kysymään (ei todellakaan kannata luottaa siihen että pojat pyytää, ei ne pyydä, itse pitää mennä) mutta ollaan oltu sitten porukalla iloisia aina toistemme pareista.
Multa vinkkejä parin pyytämiseen: 1) Rohkeasti vaan kysymään, 2) Älä luovuta. Jos kysymäsi henkilö on jo varattu se ei ole katastrofi, siitä vaan pyytämään seuraavaa, 3) Ihan ketä vaan voi pyytää pariksi, ei se nyt kuitenkaan niin vakava asia ole, 4) Ole iloinen kun saat sen parin, sitten vaan kannustamaan muitakin pyytämään.
En kyllä tiedä paljon muista kouluista, mutta meillä on jo lähes kaikilla parit. Jossain kaverin koulussa kyllä kukaan ei melkein ole vielä pyytänyt ketään. Mutta jokatapauksessa jossain vaiheessa se on kaikilla tanssivilla edessä tuo pariasia, rohkeutta siihen.
Noniin nyt kun on päästy pareista niin voidaankin puhua vaikka puvuista. Mulla on jo kankaat ja kaavat, mutta muuten ei ole edistystä. Kengistä ei mitään tietoa, eikä mistään kampaajista tms. Mutta eiköhän nekin asiat kohta saada järjestykseen.
Musta tuntuu nyt lähinnä siltä, että mä en ole kyllä vieläkään päässyt mukaan ihan tavalliseen arkeen. Elän vieläkin päivä kerrallaan, niin kuin kesällä. Jotenkin ei vaan tunnu rutiinilta vielä. Ekan projektin olen jo palauttanut, sanoja opiskellut ja kaikkea, mutta jotenkin kaikki tuntuu vielä vaan alkuleikeiltä. Tuntuu, etten saa kunnolla läksyjäkään. Ruotsista olen melkein aina saanut tehtävät tehtyä jo tunnilla, tai sitten ne saa tehtyä tosi nopeasti. Matikassa on nyt mennyt hyvin ja sielläkin olen tehnyt tunnilla jo läksyjä, paitsi tänään kun en ihan tajunnut asiaa (mutta tajuan vielä :D). Ehkä rutiininpuutos johtuu siitä, että harkka-ajat eivät ole vielä vakiintuneet, tai siitä, että mulla on kolme kymmenen aamua. Neljänpäivätkään ei tunnu oikein miltään. Ja niitäkään mulla ei ollut ikinä ennen ollut paitsi ykkösellä ekan jakson opo. En tiedä, ehkä se onkin vain hyvä ettei tunnu raskaalta arjelta?
keskiviikko 27. elokuuta 2008
Amistelun alkua
Noniin, esittelytekstien jälkeen voidaankin aloittaa tää blogin pitäminen ihan oikeasti!
Kaksi ja puoli viikkoa amiksen ekaluokkalaisen elämää on nyt takana. Miltä tää meno sitten täällä uudessa koulussa ja kaupungissa on sitten maistunut? Löysinkö ensimmäisenä aamuna oikeaan paikkaan, miten on kavereiden laita ja mistä oikeankokoiset työvaatteet? Soluasumisen ihanuutta ja riemua pesukoneesta on myös luvassa! :)
Oli outoa olla taas uusi ekaluokkalainen. Varsinkin kun ikääkin on kertynyt yli 19-vuotta ja suurin osa uusista opiskelijoista oli siis mua muutaman vuoden nuorempia. Kuvitelkaa nyt: Menet peruskoulun ensimmäiselle luokalle ja olet koulun nuorin. Siirryt yläasteelle ja olet taas nuorin. Aloitat opiskelut lukiossa ja taas saat kunnian viedä nassikan arvonimen. Seuraavaksi tie vie ammattikouluun ja yllätys, oletkin vanhempi kuin suurinosa viimestä vuottaan suorittavista! Mulla taitaa olla ikäkriisi. Aamulla suunnistin siis uuteen kouluun, jonka liikuntasalista opettajat tulivatkin hakemaan omat ryhmänsä ja koko päivä käytettiinkin lähinnä koulualueeseen ja uusiin luokkakavereihin tutustumiseen. Pienestä ikäerosta huolimatta luokkalaisten kanssa tulee hyvin juttuun. Välillä saa kyllä naureskella mitä ihmeellisimmille asioille, mitä ne keksii kysyä! Mutta ehkä mäkin olin sitten samanlainen vielä muutama vuosi sitten, joten pitää yrittää ymmärtää. :)
Aika hitaastihan tää opiskelu on meillä lähtenyt käyntiin. Ei oo kuulemma mitenkään outoa kun kyse on ammattikoulusta ja rakennuspuolesta. Lukion käyneenä on vaan yllättävän vaikeeta tottua siihen joutenoloon ja yksinkertaisten asioiden kertaamiseen noin miljoonatta kertaa. Eikä niitä tupakkataukojakaan ihan määräänsä enempää jaksa. Onneksi mä en oo sentäs ainut yo-pohjanen opiskelija siellä, mun lisäksi yo-raksoja vuodelta -o8 on neljä. Saadaan sentäs jotain vertaistukea toisistamme! :) Luokanvalvoja ja opo on lisäksi vähän ehdotelleet meille oppisopimuskoulutusta, mutta siitä mä voin kertoa sitten myöhemmin lisää kun saan asiasta enemmän tietoa.
Ensimmäisestä viikosta selvittyä me ollaan jo päästy tekemäänkin jotain. Rakennustelineiden pystyttäminen luokassa nyhjäämisen sijasta oli todella hauskaa! Rankkaahan se on kun kantaa ja nostelee 30kg painavia osia neljään-viiteen metriin, mutta hyvin siellä tyttökin pärjää. Pitää vaan ottaa se asenne, että pystyy siihen ja jos tarvitsee apua jonkun osan nostamiseen niin pyytää sitä. Lisäksi voima ja tekniikka kehittyy siihenkin hommaan vaan tekemällä.
Saatiinhan me tietenkin joka naisen (ja ehkä myös miehen) himoitsemat raksavaattetkin. Nyt käytävältä ja hallista erottaa selvästi, mihin porukkaan kukakin kuuluu kun jokaisella ryhmällä on omanlaisensa varusteet. Keltainen kypärä, musta takki, harmaa-mustat housut miljoonalla taskulla ja työkalulenkeillä varustettuina ja mustat työturvakengät . Ja tottakai raksamiäs työkaluja tarvitsee! Niitä me ollaan jo jonkin verran saatu (vasara tottakai!) ja loput tulee sitten kun saadaan työkalupakit rakennettua.
Telineiden kasaamisen lisäksi me ollaan harrastettu rakennuspiirustuksia melko ahkerasti. Yleensä luokka jaetaan aamulla kahteen osaan ja puolet menee halliin tekemään työharjoituksia ja puolet jää luokkaan piirtämään. Halli on monelle se parempi vaihtoehto, piirtäminen kun alkaa aika nopeasti puuduttaa. Varsinkin kun piirtää samoja kuvia kolmatta kertaa uudestaan jos mittakaava, kulmat tai viivojen pituudet heittää. Parempi siis heti alkuun keskittyä siihenkin hommaan täysillä, niin säästyy niiltä uusintayrityksiltä.
Ensimmäinen puutyöharjoitus meillä oli tällä viikolla. Rakenettiin pienissä ryhmissä sahapukki (eli "taso" johon saa tuettua laudan/puupölkyn siksi aikaa kun se sahataan pienemmäksi) ja lopulta maalattiin se. Pukki onnistui ihan hyvin (mitä nyt muutama osa piti tehdä pariin kertaan uudestaan kun ensimmäiset yritykset oli vähän epäilyttäviä) ja väriksi meidän ryhmä päätti demokraattisesti äänestämällä vaaleanpunaisen. :) Porukan ainoalla pojalla kun ei kauheasti siihen kohtaan ollut sanomista! Joten, tästä tää mun rakennusura sitten lähtee, vaaleanpunaisesta sahapukista.
Vähän päälle kolme viikkoa mä oon nyt ollut hämeenlinnalainen ja mä alan viihtyä täällä kokoajan paremmin. Koti-ikävää mä en oikeestaan osaa ees potea, koska ei mulla oo enää paikkaa, mihin palaisin takaisin. Tää asunto on nyt mun kotini ja siihen ajatukseen mä oon nyt yllättävän hyvin tottunut. Vaikka pakko myöntää, olihan se pieni kriisi muuttaa isosta omakotitalosta viiden ihmisen soluun! Ei enää omaa kylppäriä ja keittiötä, nyyh.
Kämppiksillä on tottakai iso osa siihen , että mä oon viihtynyt täällä näinkin hyvin. Mulla on siis neljä tyttöä kämppiksenä ja kaikkien kanssa mä tuun hyvin juttuun. Ainakaan vielä ei oo mitään erityisen ärsyttäviä piirteitä ilmennyt, mutta ehkä niitäkin ajan kanssa sitten löytyy... :D Etenkin vanhimman tyypin kanssa tulee juteltua, vietettyä aikaa ja viikonloppuisin myös baareiltua aika paljonkin. Ja vaikka meitä viisi ihmistä samassa kämpässä asuukin, niin ei se sitä tarkoita etteikö olis yhtään omaa rauhaa. Meillä on kuitenkin niin iso kämppä, että kaikille riittää varmasti tilaa ja kaverinkin voi vielä pyytää yökylään. Asumisen suhteen mulla ei siis oo mitään valittamista.
Näin siis mulla sujuu elämä nykyisin Hämeessä. Paljon on asiat muuttunut, mutta sitähän mä täältä lähdinkin hakemaan. Uutta elämää.
Kaksi ja puoli viikkoa amiksen ekaluokkalaisen elämää on nyt takana. Miltä tää meno sitten täällä uudessa koulussa ja kaupungissa on sitten maistunut? Löysinkö ensimmäisenä aamuna oikeaan paikkaan, miten on kavereiden laita ja mistä oikeankokoiset työvaatteet? Soluasumisen ihanuutta ja riemua pesukoneesta on myös luvassa! :)
Oli outoa olla taas uusi ekaluokkalainen. Varsinkin kun ikääkin on kertynyt yli 19-vuotta ja suurin osa uusista opiskelijoista oli siis mua muutaman vuoden nuorempia. Kuvitelkaa nyt: Menet peruskoulun ensimmäiselle luokalle ja olet koulun nuorin. Siirryt yläasteelle ja olet taas nuorin. Aloitat opiskelut lukiossa ja taas saat kunnian viedä nassikan arvonimen. Seuraavaksi tie vie ammattikouluun ja yllätys, oletkin vanhempi kuin suurinosa viimestä vuottaan suorittavista! Mulla taitaa olla ikäkriisi. Aamulla suunnistin siis uuteen kouluun, jonka liikuntasalista opettajat tulivatkin hakemaan omat ryhmänsä ja koko päivä käytettiinkin lähinnä koulualueeseen ja uusiin luokkakavereihin tutustumiseen. Pienestä ikäerosta huolimatta luokkalaisten kanssa tulee hyvin juttuun. Välillä saa kyllä naureskella mitä ihmeellisimmille asioille, mitä ne keksii kysyä! Mutta ehkä mäkin olin sitten samanlainen vielä muutama vuosi sitten, joten pitää yrittää ymmärtää. :)
Aika hitaastihan tää opiskelu on meillä lähtenyt käyntiin. Ei oo kuulemma mitenkään outoa kun kyse on ammattikoulusta ja rakennuspuolesta. Lukion käyneenä on vaan yllättävän vaikeeta tottua siihen joutenoloon ja yksinkertaisten asioiden kertaamiseen noin miljoonatta kertaa. Eikä niitä tupakkataukojakaan ihan määräänsä enempää jaksa. Onneksi mä en oo sentäs ainut yo-pohjanen opiskelija siellä, mun lisäksi yo-raksoja vuodelta -o8 on neljä. Saadaan sentäs jotain vertaistukea toisistamme! :) Luokanvalvoja ja opo on lisäksi vähän ehdotelleet meille oppisopimuskoulutusta, mutta siitä mä voin kertoa sitten myöhemmin lisää kun saan asiasta enemmän tietoa.
Ensimmäisestä viikosta selvittyä me ollaan jo päästy tekemäänkin jotain. Rakennustelineiden pystyttäminen luokassa nyhjäämisen sijasta oli todella hauskaa! Rankkaahan se on kun kantaa ja nostelee 30kg painavia osia neljään-viiteen metriin, mutta hyvin siellä tyttökin pärjää. Pitää vaan ottaa se asenne, että pystyy siihen ja jos tarvitsee apua jonkun osan nostamiseen niin pyytää sitä. Lisäksi voima ja tekniikka kehittyy siihenkin hommaan vaan tekemällä.
Saatiinhan me tietenkin joka naisen (ja ehkä myös miehen) himoitsemat raksavaattetkin. Nyt käytävältä ja hallista erottaa selvästi, mihin porukkaan kukakin kuuluu kun jokaisella ryhmällä on omanlaisensa varusteet. Keltainen kypärä, musta takki, harmaa-mustat housut miljoonalla taskulla ja työkalulenkeillä varustettuina ja mustat työturvakengät . Ja tottakai raksamiäs työkaluja tarvitsee! Niitä me ollaan jo jonkin verran saatu (vasara tottakai!) ja loput tulee sitten kun saadaan työkalupakit rakennettua.
Telineiden kasaamisen lisäksi me ollaan harrastettu rakennuspiirustuksia melko ahkerasti. Yleensä luokka jaetaan aamulla kahteen osaan ja puolet menee halliin tekemään työharjoituksia ja puolet jää luokkaan piirtämään. Halli on monelle se parempi vaihtoehto, piirtäminen kun alkaa aika nopeasti puuduttaa. Varsinkin kun piirtää samoja kuvia kolmatta kertaa uudestaan jos mittakaava, kulmat tai viivojen pituudet heittää. Parempi siis heti alkuun keskittyä siihenkin hommaan täysillä, niin säästyy niiltä uusintayrityksiltä.
Ensimmäinen puutyöharjoitus meillä oli tällä viikolla. Rakenettiin pienissä ryhmissä sahapukki (eli "taso" johon saa tuettua laudan/puupölkyn siksi aikaa kun se sahataan pienemmäksi) ja lopulta maalattiin se. Pukki onnistui ihan hyvin (mitä nyt muutama osa piti tehdä pariin kertaan uudestaan kun ensimmäiset yritykset oli vähän epäilyttäviä) ja väriksi meidän ryhmä päätti demokraattisesti äänestämällä vaaleanpunaisen. :) Porukan ainoalla pojalla kun ei kauheasti siihen kohtaan ollut sanomista! Joten, tästä tää mun rakennusura sitten lähtee, vaaleanpunaisesta sahapukista.
Vähän päälle kolme viikkoa mä oon nyt ollut hämeenlinnalainen ja mä alan viihtyä täällä kokoajan paremmin. Koti-ikävää mä en oikeestaan osaa ees potea, koska ei mulla oo enää paikkaa, mihin palaisin takaisin. Tää asunto on nyt mun kotini ja siihen ajatukseen mä oon nyt yllättävän hyvin tottunut. Vaikka pakko myöntää, olihan se pieni kriisi muuttaa isosta omakotitalosta viiden ihmisen soluun! Ei enää omaa kylppäriä ja keittiötä, nyyh.
Kämppiksillä on tottakai iso osa siihen , että mä oon viihtynyt täällä näinkin hyvin. Mulla on siis neljä tyttöä kämppiksenä ja kaikkien kanssa mä tuun hyvin juttuun. Ainakaan vielä ei oo mitään erityisen ärsyttäviä piirteitä ilmennyt, mutta ehkä niitäkin ajan kanssa sitten löytyy... :D Etenkin vanhimman tyypin kanssa tulee juteltua, vietettyä aikaa ja viikonloppuisin myös baareiltua aika paljonkin. Ja vaikka meitä viisi ihmistä samassa kämpässä asuukin, niin ei se sitä tarkoita etteikö olis yhtään omaa rauhaa. Meillä on kuitenkin niin iso kämppä, että kaikille riittää varmasti tilaa ja kaverinkin voi vielä pyytää yökylään. Asumisen suhteen mulla ei siis oo mitään valittamista.
Näin siis mulla sujuu elämä nykyisin Hämeessä. Paljon on asiat muuttunut, mutta sitähän mä täältä lähdinkin hakemaan. Uutta elämää.
maanantai 25. elokuuta 2008
Ensimmäiset viikot lukiossa
Lukion ensimmäiset viikot takana. Mitenkä on mennyt? Ensimmäiset päivät olivat kaaoottisia, mutta hauskoja. Kaikki olivat ulkona minne pitäisi mennä ja mitä tehdä. Koulu alkoin myös yllättävän nopeasti, jo seuraavana päivänä kirjoitimme kalvolta ylös pitkiä muistiinpanoja niin kivikaudesta kuin myös alkeiseliöistä. Päivä päivältä kaikki kuitenkin selkeni ja nyt homma tuntuu olevan jo suhteellisen hyvin hanskassa.
Ensimmäisenä päivänä abit olivat meitä vastassa pihalla. Tervetulotoivotus oli kova ääninen ja abien mielestä ilmeisesti erittäin hauska. Siinä ainakin selkisi, mitä abit on ja mitä me uudet "nahat" olemme. Ei kestänyt kuitenkaan pitkään, kun tutorimme tulivat pihalle ja ohjasivat meidät luokkiin, joissa ryhmänohjaajamme jo odotti. Päivä kului lappuja saadessa ja ryhmän ohjaajan selittäessä perus asioita lukiosta. Kaikki ei jäänyt ihan heti päähän, mutta onneksi jo parin päivän päästä sovimme kerran, jolloin pystyi kyselemään lisää, jos jokin asia oli jäänyt vielä mietityttämään. Minkälainen tunne jäi koulusta? Sekava, suuri, mutta ennen kaikkea hauska! Ei todellakaan tehnyt mieli enää takaisi peruskouluun. Vastuuta tuli yhtä äkkiä todella paljon lisää, mutta se toi samalla myös vapautta.
Lukiossa tosiaan tutustuu ihmisiin yllättävän helposti ja nopeasti. Jo ensimmäisellä viikolla tiesin ihmisiä jo myös muista ryhmistä, vaikka kouluun mennessä en tuntenut sieltä ketään. Kannattaa vaan olla positiivisella mielellä ja mahdollisimman sosiaalinen. Kyllä ne muutkin ihmiset tulevat varmaan jossain vaiheessa juttelemaan, mutta varmempaa on jos itse menet. Nyt muutaman viikon jälkeen piirit eivät ole vielä oikein vakiintuneet, mutta hyvä niin. Nyt tunnen ihmisiä myös muilta vuosilta/ vuositasoilta. Lisäksi olemme aika paljon suurissa porukoissa, joten kukaan ei ole jäänyt yksin, vaikka ei olisikaan sieltä rohkeimmasta päästä.
Olenko kuolemaisimmillani? Pakko myöntää, yöunet ovat jääneet n. 6-5 tuntiin ja olen hieman uupunut. Läksyt vievät aikaa, varsinkin pitkämatikka ja siihen kun lisätään tanssituntini, on aika todella vähissä. Täytyy yrittää tehdä mahdollisimman paljon läksyjä niinä päivinä kun koulussa on helpompaa, jotta pääsee ajoissa nukkumaan. Väsyneenä koulussa kaikki menee vaan ohi, eikä opiskelusta ole mitään hyötyä. Kannattaa siis mielummin panostaa kunnon yöuniin ja jättää tietokoneella pyöriminen vähemmälle, jos tuntuu, että aika ei tahdo riitää. Luulen myös että omaksi ongelmakseni tulikin juuri se, että tahdon tehdä kaikkea ja koulupäivätkin ovat poikkeuksetta 8-16. Suosittelen siis järjestämään kalenterin niin, että et ole menossa koko ajan jonnekkin suuntaan.
Olen saanut myös huomata, että esitelmiä on tullut ihan mukavasti tässä jakson aikana. Ei kannata kuitenkaan panikoida, niistäkin selviää, kun vaan hiukan aikatauluttaa tekemisiään. On turhaa kiusata itseään ja tehdä esitelmä alusta loppuun vimeisenä iltana. Lisäksi kannattaa muistaa, että vaikka lukiossa saakin palauttaa kaikki aineet vasta jakson lopussa, voivat jotkut opettajat miinustaa pisteitä, jos palautat sen palautuspäivän jälkeen, joten kannattaa noudattaa niitä annettuja päiviä. Samalla kun palautat aineen ajoissa, on sinulla jälleen yksi tekeminen vähemmän ja koeviikollakin on helpomppaa, kun ei tarvitse sitten tehdä muuta kun kertailla kokeisiin. Itse olen tehnyt / joutunut tekemään arvosteluja niin musiikkiesityksistä, taidenäyttelyistä kuin myös näytelmästä ja tanssiteoksesta. Tässä muutama vinkki, miten selviät varmasti:
- jos näytökseen / näyttelyyn tarvitaan lippu, muista varata se ajoissa:
Ei olisi inhottavampaa, kuin huomata, että näytös on loppuun myyty, eikä sinulla ole mitään mitä arvostella
-kirjoita mahdollisimman pian esityksen jälkeen lyhyesti minkälaisia ajatuksia se sinussa herätti:
Kaikki on vielä tuoreessa muistissa, muutaman viikon päästä, et enää muista yksityskohtia
- kerää kaikki mitä haluat kirjoittaa paperille oikeassa järjestyksessä:
Näin sinun ei tarvitse muuta kun seurata muistiinpanojasi ja kirjoittaa sanat lauseiksi lopullisessa aineessa
- pidä muutaman tunnin / päivän tauko ja lue teksti uudestaan:
Huomaat paremmin kielioppivirheet, ja näet kaipaako teksti vielä jotain tai voisiko jonkun kohdan ehkä lyhentää
- älä stressaa:
Maailma ei kaadu jos et saa kiitettävää jokaisesta aineesta, jos asia jää vaivaamaan, voit aina uusia kurssin, mutta jos palat loppuun, et saa suoritettua muitakaan kursseja
Siis tiivistettynä: Ei kannata pelätä kouluun menoa, lukiossa on oikeasti hauskaa! Positiivinen asenne vaan mukaan ja hyvin järjestetyt aikataulut, niin tulet kyllä selviämään hyvin.
- Fame
Ensimmäisenä päivänä abit olivat meitä vastassa pihalla. Tervetulotoivotus oli kova ääninen ja abien mielestä ilmeisesti erittäin hauska. Siinä ainakin selkisi, mitä abit on ja mitä me uudet "nahat" olemme. Ei kestänyt kuitenkaan pitkään, kun tutorimme tulivat pihalle ja ohjasivat meidät luokkiin, joissa ryhmänohjaajamme jo odotti. Päivä kului lappuja saadessa ja ryhmän ohjaajan selittäessä perus asioita lukiosta. Kaikki ei jäänyt ihan heti päähän, mutta onneksi jo parin päivän päästä sovimme kerran, jolloin pystyi kyselemään lisää, jos jokin asia oli jäänyt vielä mietityttämään. Minkälainen tunne jäi koulusta? Sekava, suuri, mutta ennen kaikkea hauska! Ei todellakaan tehnyt mieli enää takaisi peruskouluun. Vastuuta tuli yhtä äkkiä todella paljon lisää, mutta se toi samalla myös vapautta.
Lukiossa tosiaan tutustuu ihmisiin yllättävän helposti ja nopeasti. Jo ensimmäisellä viikolla tiesin ihmisiä jo myös muista ryhmistä, vaikka kouluun mennessä en tuntenut sieltä ketään. Kannattaa vaan olla positiivisella mielellä ja mahdollisimman sosiaalinen. Kyllä ne muutkin ihmiset tulevat varmaan jossain vaiheessa juttelemaan, mutta varmempaa on jos itse menet. Nyt muutaman viikon jälkeen piirit eivät ole vielä oikein vakiintuneet, mutta hyvä niin. Nyt tunnen ihmisiä myös muilta vuosilta/ vuositasoilta. Lisäksi olemme aika paljon suurissa porukoissa, joten kukaan ei ole jäänyt yksin, vaikka ei olisikaan sieltä rohkeimmasta päästä.
Olenko kuolemaisimmillani? Pakko myöntää, yöunet ovat jääneet n. 6-5 tuntiin ja olen hieman uupunut. Läksyt vievät aikaa, varsinkin pitkämatikka ja siihen kun lisätään tanssituntini, on aika todella vähissä. Täytyy yrittää tehdä mahdollisimman paljon läksyjä niinä päivinä kun koulussa on helpompaa, jotta pääsee ajoissa nukkumaan. Väsyneenä koulussa kaikki menee vaan ohi, eikä opiskelusta ole mitään hyötyä. Kannattaa siis mielummin panostaa kunnon yöuniin ja jättää tietokoneella pyöriminen vähemmälle, jos tuntuu, että aika ei tahdo riitää. Luulen myös että omaksi ongelmakseni tulikin juuri se, että tahdon tehdä kaikkea ja koulupäivätkin ovat poikkeuksetta 8-16. Suosittelen siis järjestämään kalenterin niin, että et ole menossa koko ajan jonnekkin suuntaan.
Olen saanut myös huomata, että esitelmiä on tullut ihan mukavasti tässä jakson aikana. Ei kannata kuitenkaan panikoida, niistäkin selviää, kun vaan hiukan aikatauluttaa tekemisiään. On turhaa kiusata itseään ja tehdä esitelmä alusta loppuun vimeisenä iltana. Lisäksi kannattaa muistaa, että vaikka lukiossa saakin palauttaa kaikki aineet vasta jakson lopussa, voivat jotkut opettajat miinustaa pisteitä, jos palautat sen palautuspäivän jälkeen, joten kannattaa noudattaa niitä annettuja päiviä. Samalla kun palautat aineen ajoissa, on sinulla jälleen yksi tekeminen vähemmän ja koeviikollakin on helpomppaa, kun ei tarvitse sitten tehdä muuta kun kertailla kokeisiin. Itse olen tehnyt / joutunut tekemään arvosteluja niin musiikkiesityksistä, taidenäyttelyistä kuin myös näytelmästä ja tanssiteoksesta. Tässä muutama vinkki, miten selviät varmasti:
- jos näytökseen / näyttelyyn tarvitaan lippu, muista varata se ajoissa:
Ei olisi inhottavampaa, kuin huomata, että näytös on loppuun myyty, eikä sinulla ole mitään mitä arvostella
-kirjoita mahdollisimman pian esityksen jälkeen lyhyesti minkälaisia ajatuksia se sinussa herätti:
Kaikki on vielä tuoreessa muistissa, muutaman viikon päästä, et enää muista yksityskohtia
- kerää kaikki mitä haluat kirjoittaa paperille oikeassa järjestyksessä:
Näin sinun ei tarvitse muuta kun seurata muistiinpanojasi ja kirjoittaa sanat lauseiksi lopullisessa aineessa
- pidä muutaman tunnin / päivän tauko ja lue teksti uudestaan:
Huomaat paremmin kielioppivirheet, ja näet kaipaako teksti vielä jotain tai voisiko jonkun kohdan ehkä lyhentää
- älä stressaa:
Maailma ei kaadu jos et saa kiitettävää jokaisesta aineesta, jos asia jää vaivaamaan, voit aina uusia kurssin, mutta jos palat loppuun, et saa suoritettua muitakaan kursseja
Siis tiivistettynä: Ei kannata pelätä kouluun menoa, lukiossa on oikeasti hauskaa! Positiivinen asenne vaan mukaan ja hyvin järjestetyt aikataulut, niin tulet kyllä selviämään hyvin.
- Fame
sunnuntai 24. elokuuta 2008
Arkista opiskelua -blogista (lue tämä ensin)
Tervetuloa Arkista opiskelua -blogiin. Tätä blogia kirjoittaa neljä opiskelijaa: Fame, Imperfect, Suvi ja laura. Meillä kaikilla on omat taustamme, josta seuraa erilaisia mielipiteitä. Idea tähän blogiin syntyi Pääsykoeblogista.
Blogissamme kerromme siis arjesta, opinnoistamme ja vähän muustakin, mitä nyt sitten sattuukaan tulemaan kullakin mieleen.
lauantai 16. elokuuta 2008
Fame esittäytyy
Moop, olen 16-vuotias, lukion 1. luokkaa aloitteleva tyttö Helsingistä. Muutin Helsinkiin elokuun alussa, eli tätä kirjoittaessani olen asunut Helsingissä nyt n. 2 viikkoa. Muutto oli siinä mielessä helppo, että isäni asui jo valmiiksi Helsingissä, joten minun ei tarvinnut muuttaa yksin. Kaikki nykyiset ystäväni ja kaverini jäivät kuitenkin Tampereelle, kuten myös perheeni. Nyt alammekin siis päästä aiheeseen: Miksi muutin? Muutin, koska Helsingissä oli mahdollista yhdistää tanssiminen lukion kanssa, niin mikä sen parempaa, ajan puutteesta kärsivä aktiivinen harrastaja kun olen.
Peruskoulun 2 ensimmäistä luokkaa kävin "normaalisti", 3. luokalla siirryin kuvaamataitopainotteiselle luokalle. Käytyäni sitä 4 vuotta, siirryin suoraan kuvaamataitopainotteiselle yläasteelle. Ehkä juuri siksi "normaaliin" lukioon meneminen tuntui tylsältä vaihtoehdolta.
Olen aina pitänyt historiasta ja matematiikasta. 2 ainetta, joiden eteen en ole koskaan joutunut tekemään oikeastaan mitään. Olen aina ollut hyvä, mutta laiska koulussa. Tiesin pääseväni siihen lukioon mihin haluan, ilman että tein mitään, joten en tehnyt mitään. Nyt lukiossa olen kuitenkin jälleen valmis lukemaan, kukaan ei tee mitään huonoilla papereilla.
Tuleva vuosi on kysymysmerkkejä täynnä. Kuolenko ensimmäisenä koeviikkona? Löydänkö luokkiin? Entä miltä tuntuu kuulua koulun nuorimpiin? Kaikki on uutta, niin kaupunki, koulu, kuin myös ihmiset. Luvassa on siis paljon kysymyksiä ja mietteitä siitä, mitä kaikkea lukio tuokaan tullessaan.
-Fame
Peruskoulun 2 ensimmäistä luokkaa kävin "normaalisti", 3. luokalla siirryin kuvaamataitopainotteiselle luokalle. Käytyäni sitä 4 vuotta, siirryin suoraan kuvaamataitopainotteiselle yläasteelle. Ehkä juuri siksi "normaaliin" lukioon meneminen tuntui tylsältä vaihtoehdolta.
Olen aina pitänyt historiasta ja matematiikasta. 2 ainetta, joiden eteen en ole koskaan joutunut tekemään oikeastaan mitään. Olen aina ollut hyvä, mutta laiska koulussa. Tiesin pääseväni siihen lukioon mihin haluan, ilman että tein mitään, joten en tehnyt mitään. Nyt lukiossa olen kuitenkin jälleen valmis lukemaan, kukaan ei tee mitään huonoilla papereilla.
Tuleva vuosi on kysymysmerkkejä täynnä. Kuolenko ensimmäisenä koeviikkona? Löydänkö luokkiin? Entä miltä tuntuu kuulua koulun nuorimpiin? Kaikki on uutta, niin kaupunki, koulu, kuin myös ihmiset. Luvassa on siis paljon kysymyksiä ja mietteitä siitä, mitä kaikkea lukio tuokaan tullessaan.
-Fame
torstai 14. elokuuta 2008
Suvi tässä, moro
Morjees, täällä kirjottaa 89-syntyny lukiopohjainen amisrenttu Hämeenlinnasta. Kolme vuotta lukiossa on siis tullu viihdyttyä ja kaikkien odotusten vastaisesti mä päädyin valitsemaan sen tien, mikä vie tonne rakennuspuolelle. Kuulemma valmiuksia, asennetta, tietoa ja taitoa olis löytyny myös AMK:hon, mutta mä nyt tein tälläsen ratkaisun ja sen kanssa elän.
Mä muutin elokuun alussa eräästä kaakkois-Suomen pienestä kunnasta "isoon ja pelottavaan" Hämeenlinnaan. Moni kysyy, että miks mä rakennusalaa niin pitkän matkan päähän lähdin opiskelemaan kun lähelläkin olis ollu siihen mahdollisuus, mutta syy on mulle itelleni aika selvä. Mä halusin vaan pois sieltä ja Hämeenlinna on riittävän kaukana sieltä, mistä mä lähdin ja tarpeeks lähellä sinne, mihin mä halusin. Eli nyt Suvi majailee neljän kämppiksen kanssa isossa kerrostalohuoneistossa keskellä Hämeenlinnaa. Eipä oo valittamista.
Mä oon aina ollu tosi poikatyttö ja se näkyy kyllä esim. pukeutumisessa ja asenteessa. Lyhyeksi leikatut tummanruskeat hiukset, poikien vaateosastolta metsästetyt farkut, löysähköt hupparit ja Jack&Jonesin t-paidat näkyy useimmiten mun päälläni. Joten ei kai ollu kovin yllättävää, että mä päädyin sitten opiskelemaan miehistä alaa?
Koulu alkoi siis mulla maanantaina, mutta siitä mä sitten kerronkin myöhemmin.
Mä muutin elokuun alussa eräästä kaakkois-Suomen pienestä kunnasta "isoon ja pelottavaan" Hämeenlinnaan. Moni kysyy, että miks mä rakennusalaa niin pitkän matkan päähän lähdin opiskelemaan kun lähelläkin olis ollu siihen mahdollisuus, mutta syy on mulle itelleni aika selvä. Mä halusin vaan pois sieltä ja Hämeenlinna on riittävän kaukana sieltä, mistä mä lähdin ja tarpeeks lähellä sinne, mihin mä halusin. Eli nyt Suvi majailee neljän kämppiksen kanssa isossa kerrostalohuoneistossa keskellä Hämeenlinnaa. Eipä oo valittamista.
Mä oon aina ollu tosi poikatyttö ja se näkyy kyllä esim. pukeutumisessa ja asenteessa. Lyhyeksi leikatut tummanruskeat hiukset, poikien vaateosastolta metsästetyt farkut, löysähköt hupparit ja Jack&Jonesin t-paidat näkyy useimmiten mun päälläni. Joten ei kai ollu kovin yllättävää, että mä päädyin sitten opiskelemaan miehistä alaa?
Koulu alkoi siis mulla maanantaina, mutta siitä mä sitten kerronkin myöhemmin.
Esittelyssä Imperfect
Terve! Minä olen Imperfect, yksi tämän blogin ylläpitäjistä. Olen 91-syntynyt ja menen nyt lukion kakkoselle. Asun pääkaupunkiseudulla ja lukioni on kuuden minuutin pyöräilyn, tai kahdentoista minuutin kävelyn päässä kotoani. Asun siis ihan vanhempieni ja pikkusiskoni kanssa.
Olen sellainen aika perustyttö. Ruskeat hiukset ja siniset silmät. Perheeseeni kuuluu vanhempien ja siskon lisäksi koira, jota olisi tarkoitus ulkoiluttaa jatkossa vieläkin enemmän (tähän mennessä olen ollut aika laiska siinä asiassa).
Vähän historiastani, ala-asteen kävin englanninkielisenä, mutta siis ihan täällä Suomessa. Yläasteella kumminkin vaihdoin lähikouluun suomenkieliselle luokalle, joka osoittautui hyväksi päätökseksi, vaikkakaan en olisi vaihtanut ala-astettani mihinkään muuhun. Suomenkielisellä linjalla jatkoin lukioon. En kuitenkaan halunnut jatkaa oman koulun lukiossa, mutta pääsin unelmalukiooni, joka on kuitenkin melkein yhtä lähellä. Nyt tuntuu hassulta, että jo tokaa vuotta tässä koulussa.
Koulussa lempiaineisiini kuuluu ehdottomasti psykologia. Kielistä opiskelen englantia, ranskaa ja ruotsia. Noiden neljän aineen lisäksi suunnitelmissa on kirjoittaa vielä pitkä matikka ja tietysti äidinkieli. Mutta ne sitten tosiaan vasta ensi vuonna. Harrastan lähinnä erinäistä urheilua. Ennen harrastin muodostelmaluistelua Sm-tasolla, mutta vaihdoin hieman yli vuosi sitten harrastajasarjaan. Halusin kuitenkin enemmän harkkoja ja aloitimmekin kaverini kanssa cheerleadingin vähän aikaa sitten. Olen myös harrastanut valokuvausta ja pianotunneillakin käynyt.
Mitäpä muuta? Nyt onkin jo parit ekat päivät kakkosta menneet ja lukujärjestyksetkin suunnilleen selkeät, mutta niistä sitten myöhemmin.
Olen sellainen aika perustyttö. Ruskeat hiukset ja siniset silmät. Perheeseeni kuuluu vanhempien ja siskon lisäksi koira, jota olisi tarkoitus ulkoiluttaa jatkossa vieläkin enemmän (tähän mennessä olen ollut aika laiska siinä asiassa).
Vähän historiastani, ala-asteen kävin englanninkielisenä, mutta siis ihan täällä Suomessa. Yläasteella kumminkin vaihdoin lähikouluun suomenkieliselle luokalle, joka osoittautui hyväksi päätökseksi, vaikkakaan en olisi vaihtanut ala-astettani mihinkään muuhun. Suomenkielisellä linjalla jatkoin lukioon. En kuitenkaan halunnut jatkaa oman koulun lukiossa, mutta pääsin unelmalukiooni, joka on kuitenkin melkein yhtä lähellä. Nyt tuntuu hassulta, että jo tokaa vuotta tässä koulussa.
Koulussa lempiaineisiini kuuluu ehdottomasti psykologia. Kielistä opiskelen englantia, ranskaa ja ruotsia. Noiden neljän aineen lisäksi suunnitelmissa on kirjoittaa vielä pitkä matikka ja tietysti äidinkieli. Mutta ne sitten tosiaan vasta ensi vuonna. Harrastan lähinnä erinäistä urheilua. Ennen harrastin muodostelmaluistelua Sm-tasolla, mutta vaihdoin hieman yli vuosi sitten harrastajasarjaan. Halusin kuitenkin enemmän harkkoja ja aloitimmekin kaverini kanssa cheerleadingin vähän aikaa sitten. Olen myös harrastanut valokuvausta ja pianotunneillakin käynyt.
Mitäpä muuta? Nyt onkin jo parit ekat päivät kakkosta menneet ja lukujärjestyksetkin suunnilleen selkeät, mutta niistä sitten myöhemmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)